Tšekin kauneimmat vaellusreitit

Tšekin kauneimmat vaellusreitit

Löydä Tšekin, tämän patikoitsijan paratiisin, ihanimmat reitit

Tšekin kauneimmat vaellusreitit
Tšekki tunnetaan hyvin ylläpidetyistä vaellusreiteistään ja Euroopan mittapuussa ainutlaatuisen tiheästä merkittyjen reittien verkostostaan. Turistireittien merkintäjärjestelmä on saanut alkunsa jo 1800-luvun loppupuolella ja toimii tähän päivään asti tuoden luonnon ja liikunnan iloa kaikenkuntoisille ja -ikäisille. Pakkaa siis reppusi ja tule vaeltamaan Tšekkiin!

Tšekin merkittyjen reittien alkuperästä

Merkittyjen vaellusreittiemme historia yltää aina vuoteen 1888 saakka, jolloin perustettiin Tšekin turistiklubi. Klubin päämääränä oli kehittää kotimaan matkailua, ja merkittyjen kävely- ja vaellusreittien suunnittelun ohella se myös rakennutti näköalatorneja ympäri maan ja julkaisi omaa turistilehteään. Klubi toimii tänäkin päivänä, ja se on luonut 43 tuhannen kilometrin mittaisen reittiverkoston, jota se huoltaa säännöllisesti.

Ensimmäinen Turistiklubin suunnittelema reitti, joka merkittiin vuonna 1889, kulki Vltava-joen laaksoa Štěchovicen tekojärveltä Svatojanské proudy -nimiselle näköalapaikalle. Reitti on äskettäin uudistettu käyttäen alkuperäisten tieviittojen kopioita. Toinen reitti johti Berounin kaupungista Svatý Jan pod Skalou -kylään, josta löytyy kuuluisa luostari ja luolakirkko, ja aina rakastettuun Karlštejnin linnaan asti. Vuonna 1912 merkittiin ensimmäinen pitkän matkan vaellusreitti, joka kulki Brdyn ylängöiltä Šumavan vuoristoon.

Reitit ja merkintä nykypäivänä

Reittiverkostoon lisätään joka vuosi noin 400-500 kilometriä uusia merkittyjä reittejä, ja Tšekin turistiklubi pitää huolen siitä, etteivät merkinnät haalistu, etteivät reitit kasva umpeen ja että niitä voi käyttää turvallisesti. Verkostoon kuuluu myös pyöräreittejä ja hiihtolatuja, ratsastajille tarkoitettuja reittejä sekä luontopolkuja.

Reittien merkinnät on helppo lukea. Pitkät vaellusreitit ja vaativat vuoristoreitit on merkitty punaisella, kun taas paikalliset lähireitit on merkitty vihreällä. Sininen tarkoittaa leveämpiä teitä ja keltainen merkitsee oikoteitä ja lyhyitä kävelyreittejä. Tärkeämpien risteysten kohdalla, kylissä ja mielenkiintoisissa kohteissa on myös tieviittoja ja tietotauluja, joskin nämä ovat yleensä vain tšekin kielellä (kansallispuistoissa ja kuuluisissa kohteissa on toki myös englannin- ja/tai saksankielisiä tekstejä). Etäisyydet annetaan kilometreissä (esimerkiksi naapurissamme Slovakiassa etäisyydet annetaan kohteen saavuttamiseen tarvittavana aikana). Nyrkkisääntönä pidetään, että viimeisen merkinnän kohdalta pitäisi jo näkyä seuraava merkki.

Tšekin pitkän matkan vaellusreitit

Lyhyitä merkittyjä kävely- ja pyöräreittejä sekä luontopolkuja löytyy Tšekistä tuhansittain, mutta niiden ohella täällä on myös useita pitkien etäisyyksien patikkareittejä. Tutustu niihin kanssamme!

Hřebenovka (Vuoristoreitti, 732 km)

Legendaarinen Hřebenovkan vaellusreitti (ent. Modrá hřebenovka eli Sininen vuoristoreitti) merkittiin yli sata vuotta sitten, jolloin se kuului maan pisimpiin patikointireitteihin. Yli 700 kilometrin pituinen reitti yhdistää Tšekin läntiset, pohjoiset ja itäiset vuoristoalueet: Krušné-vuoret, Lužické-vuoriston, Krkonošen kansallispuiston, kalliokaupungeistaan tunnetun Broumovin alueen sekä Orlické-, Králický Sněžník- ja Jeseníky-vuoristot. Lisätietoja: www.hrebenovka.cz/en/

Via Czechia (7 170 km)

Via Czechia edustaa uutta vaellusreittiprojektia, joka yhdistää Tšekin sekä läntisimmän ja itäisimmän kohdan että pohjoisimman ja eteläisimmän kohdan. Pääreittejä on niin ikään kolme: runsaan 1000 kilometrin pituiset Pohjoinen ja Eteläinen reitti (Severní ja Jižní stezka), joista molemmat kulkevat rajaa pitkin suurelta osin vuoristoisessa maastossa, ja pohjoisesta etelään johtava Keski-Tšekin reitti eli Stezka Středozemím, jonka pituus on vähän alle 600 kilometriä ja joka kulkee mm. kauniiden historiallisten kaupunkien halki. Reiteistä on myös pyörille ja suksille soveltuvia versioita. Lisätietoja: www.viaczechia.cz/en/

Stezka Českem (Reitti Tšekin ympäri, 2 000 km)

Reitti Tšekin ympäri on toinen reiteistä, jota pitkin pääset Tšekin itäisimmästä kohdasta läntisimpään vuoristojen ja villien raja-alueiden halki. Tai voit jopa kiertää koko maan! Sekä Pohjoinen että Eteläinen reitti ovat yli 1 000 km pituisia, ja reittien varrelta löytyy monta paikkallisten Trail Angelsien eli Reittienkeleiden tarjoamaa yösijaa. Lisätietoja: www.stezkaceskem.cz/en/

Česká Kanada (Tšekin Kanada, 110 km)

110 kilometrin pituinen reitti ns. Tšekin Kanadan halki on vuoden 2022 uutuuksia. Tšekin Kanada on maalauksellista aluetta Etelä-Böömin ja Länsi-Määrin rajalla Jindřichův Hradec -kaupungin ympärillä. Alue tunnetaan laajoista metsistään, järvistään ja kallioisista maisemistaan. Sitä paitsi reitti kulkee myös kauniiden historiallisten kaupunkien läpi.

Lužnice-joen reitti (55 km)

Lužnice-joen kauniissa laaksossa kulkeva vaellusreitti on ensimmäinen tšekkiläinen reitti, joka pääsi Euroopan parhaimpien vaellusreittien listaan (Leading Quality Trails – Best of Europe). 55 kilometrin pituinen reitti kulkee Bechyněn ja Táborin historiallisten kaupunkien sekä vanhojen myllyjen ja raunioiden ohitse. Lisätietoja: www.toulava.cz/stezkaluznice

Zlatá stezka (Kultainen reitti, 631 km)

Kulje vanhojen kauppareittien jäljissä Etelä-Böömistä Pilsenin alueelle ja aina Saksan rajalle, josta voit jatkaa samannimistä reittiä (Goldsteig) pitkin eteenpäin Itä-Baijeriin. Tšekin reittiverkosto vie läpi jylhän Šumavan kansallispuiston ja kiemurtelee maalauksellisten kylien ja keskiaikaisten linnojen ohi. Reittien varrella on useita levähdys- ja yöpymispaikkoja, tietotauluja ja kiinnostavia kulttuurikohteita. Lisätietoja: www.zlatoustezkou.cz

Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreitti

Tämän kuuluisan espanjalaiseen Santiago de Compostelaan johtavan pyhiinvaelluksen voi aloittaa useassa tšekkiläisessä kaupungissa mukaan lukien Praha ja Brno. Brnon reitti alkaa Pyhän Jaakobin kirkolta, josta kävellään Etelä-Määrin kauniin viininviljelymaiseman läpi aina eteläiseen Mikulovin kaupunkiin, ja matkaa jatketaan Itävallan rajalta eteenpäin paikallista pyhiinvaellusreittiä pitkin. Lisätietoja: www.ultreia.cz/en/czech-routes/