Tšekin ruokakulttuuri

Tšekin ruokakulttuuri

Tšekin matkalla eteesi avautuu uusi ja koukuttava makumaailma

Keski-Eurooppa on tunnettu värikkäistä ja monipuolisista ruokaperinteistään, eikä Euroopan sydämessä sijaitseva Tšekki ole poikkeus. Päinvastoin: Tšekkiin on kautta aikojen tullut uusia vaikutteita eri kulttuurialueilta, joten perinneruoissamme maistuu niin itä kuin länsi sekä pohjoinen ja etelä. Emmekä saa unohtaa ajankohtaista ruokatarjoilua: tiesitkö, että vietnamilainen ruoka on erottamaton osa tšekkiläistä nykypäivää?

Perinneruoat, joita et saa jättää väliin

Tšekin ruokakulttuuria voi kuvailla kolmella sanalla: tuhti, rikasmakuinen ja hyväilevä. Loistava esimerkki ovat erilaiset keitot ja kastikkeet. Kokeile kulajdaa, kermaista perunasienikeittoa, jonka makumaailmaa täydentävät etikka, tilli ja uppomuna, paprikalla maustettua talviajan suosikkia hapankaalikeittoa tai valkosipulikeittoa juuston ja paahdettujen leivänpalojen kera – tämä oluttuopillisen hyvä kaveri ei puutu yhdestäkään perinteisestä ravintolasta.

Pääruoista sinun täytyy ehdottomasti kokeilla svíčkováa eli naudanpaistia kermaisessa, juureksista tehdyssä kastikkeessa perinteisten knöödeleiden kera. Toinen ehtymätön suosikki on knedlo-vepřo-zelo, herkullinen yhdistelmä uunipaistettua sianlihaa, hapankaalia ja knöödeleitä. Ja varmaan olet jo kuullut tšekkiläisestä paistetusta juustosta – tämä muita perinneruokia nuorempi herkku kuuluu jokaisen tšekin sydämeen.


Tšekkiläinen erikoisuus, josta innostuvat varsinkin lapset, on makeiden ruokien tarjoilu pääruokina. Etenkin kesäaikaan löytyy joka paikasta makeita, hedelmillä täytettyjä knöödeleitä, joita ripotellaan rahkalla ja sokerilla ja valellaan runsaasti voilla. Erityisen suositut ovat aprikoosi- ja mansikkaknöödelit. Vuoristoista taas löytyy mustikkaknöödeleitä.


Paikalliset erikoisuudet

Herkkusuiden keidas ei ole ainoastaan Praha. Jokaisella Tšekin alueella on omat erikoisuudensa, joita kannattaa lähteä maistamaan. Etelä-Määri on hedelmien ja viinin aluetta, joten vieraile esimerkiksi Brnossa tai Mikulovissa kesällä aprikoosijuhlien ja syyskuussa viininkorjuujuhlien aikaan. Eteläböömiläisestä Třeboňista taas löytyy kauniita suuria tekojärviä, joissa kasvatetaan muiden kalalajien ohella etenkin karppia – tule tänne vaikkapa pyöräilemään ja nauttimaan retken jälkeen paikallisen kala-aterian.


Pardubicen kaupunki tunnetaan piparkakkujen valtakuntana. Siinäpä oiva tuliaisidea läheisellesi: suuri, sydämen muotoinen upeasti koristeltu piparkakku! Krkonošen vuoriston juurella sijaitseva Hořicen pikkukaupunki taas on hořické trubičky -nimisen makeisen koti. Rapeilla, ohuen ohuista taikinalevyistä valmistetuilla makeatäytteisillä kääryleillä on EU:n nimisuoja ja niitä saa valmistaa vain Hořicessa. Tuhdimman leivonnaisen perään saat matkustaa Valachiaan eli Itä-Määrin alueelle. Paikalliset frgálit ovat pyöreitä ja litteitä rahkalla tai hedelmäsoseella täytettyjä piiraita, joiden halkaisija saattaa olla jopa puoli metriä!

Vietnamilaisen kulttuurin vaikutus

Vietnamilaisia on muuttanut Tšekkiin asumaan 1950-luvusta lähtien, ja nykyään vietnamilaiset muodostavat Tšekin kolmanneksi suurimman vähemmistön. Tšekistä löytyy tuhansia vietnamilaisia ravintoloita ja pikkuruokaloita, joista saa aitoa ja laadukasta vietnamilaista ja muuta aasialaista ruokaa, ja niistä on tullut erottamaton osa tšekkiläistä ruokakulttuuria. Jos matkustat Tšekkiin ja haluat maistaa muutakin kuin perinteisen tuhtia tšekkiläistä ruokaa, kokeile vietnamilaisia makuja!

Moderni suuntautuminen

Vuosisatoja vanhojen ruokaperinteiden rinnalle on nousemassa yhä enemmän nuoria, trendikkäitä ruokia, jotka eivät välttämättä aina ole ulkomaalaista alkuperää. Yksi sellainen on etanoiden syönti, joka alkoi Tšekin maissa jo keskiajalla. 1900-luvulla tapa melkein katosi, mutta nykyisin etanoita taas löytyy yhä useamman ravintolan ruokalistasta. Myös parsan viljelyllä on samankaltainen historia, ja onneksi sekin kuuluu nykyään kuumiin trendeihin, joihin moderneissa ravintoloissa panostetaan.

Jos käyt Prahassa tai missä tahansa muussa suuremmassa kaupungissa, sinua odottaa hankala päätös: minne mennä syömään? Perinteiseen tšekkiläiseen ravintolaanko svíčkoválle ja oluttuopilliselle vai belgialaiseen ravintolaan simpukoille? Tai ehkä thaimaalaiseen kookoscurrylle? Vai maistuisiko argentiinalainen pihvi ja punaviini, turkkilainen kebab tai vietnamilainen pho bo -keitto? Vaihoehtoja on monta ja kaikki yhtä herkullisia – paras ratkaisu on varata runsaasti aikaa lomallesi!