Prahan puistot ja puutarhat

Prahan puistot ja puutarhat

Rentoudu vehreyden syleilyssä

Prahassa on yksi maailman suurimmista vihreiden alueiden osuuksista muihin pääkaupunkeihin verraten. Puistot ja muut vihreät alueet kattavat noin 56 prosenttia Tšekin pääkaupungin kokonaispinta-alasta. Prahan puistot ja puutarhat ovatkin yksi kaupungin vetonauloista, josta prahalaiset ovat oikeutetusti ylpeitä. Tutustu kanssamme Prahan kauneimpiin viheriöihin!

Stromovka, Troja ja kasvitieteellinen puutarha

New Yorkilla on Central Park, Prahalla on Stomovka. Stromovka, jonka perusti Tšekin kuningas Přemysl Otakar II jo 1200-luvulla, on Prahan puistoista suurin. Se on yksi prahalaisten suosituimmista paikoista, jossa rentoutua ja levätä aurinkoisena iltapäivänä tai kiireettömänä viikonloppuna. Stromovkasta löytyy lampia, suuria vanhoja puita, lasten leikkipaikkoja ja hyvin ylläpidettyjä nurmikoita, jonne on ilo mennä loikoilemaan kirja kädessä tai nauttimaan perhepiknikistä.

Puisto sijaitsee lähellä goottilaistyylistä, 1400-luvulla rakennettua Maakerran kesäpalatsia (Místodržitelský letohrádek), joka antaa alueelle aristokraattisen tunnelman. Stromovkan itäpuolella sijaitsee monia fantastisia esityksiä tarjoava Prahan observatorio, ja puiston pohjoispuolelta taas on lyhyt matka Prahan eläintarhaan – riittää kun ylität Vltava-joen ja sen keskellä olevan Keisarillisen saaren (Císařský ostrov).

Joen tällä puolen kannattaa vierailla 1600-luvulta peräisin olevan Trojan linnan puutarhoissa, sekä lähes 30 hehtaaria kattavassa Prahan kasvitieteellisessä puutarhassa. Täältä löytyy kauniita kohteita kuten japanilainen puutarha, Fata Morgana -kasvihuone ja Svatá Kláran historiallinen viinitarha, jossa voi maistaa paikallisia viinejä ja nauttia upeista näkymistä Vltavan ja Trojan linnan ylle.

Petřín

Petřínin kukkula kuuluu prahalaisten eniten rakastamiin paikkoihin jokaisena vuodenaikana – keväällä kukkulan hedelmäpuut kukkivat täydessä loistossaan, ja syksyllä paikka värjäytyy upean punaiseksi ja oranssiksi. Kukkulan huipulla sijaitsee elegantti näköalatorni, joka rakennettiin vuonna 1891 mallina Pariisin Eiffel-torni. Petřínin torni on 63,5 metriä korkea, ja kun selviät 299 portaasta, eteesi avautuvat huikeat näkymät koko kaupungin ylle. Hyvällä säällä täältä näkyy melkein koko Keski-Böömin alue! Heti näköalatornin vieressä sijaitsee kuuluisa peililabyrintti, joka vetää puoleensa sekä pieniä että aikuisia vierailijoita.

Letná

Letnán puisto (Letenské sady) sijaitsee Vltavan yllä kohoavalla tasangolla ja tarjoaa upeita näkymiä joen ja kaupungin keskustan ylle. Puisto kuuluu Prahan laajimpiin, ja täältä löytyy sekä puiden varjostamia paikkoja ja suuria ruohikkoisia alueita, että kauniita historiallisia rakennuksia: käy Hanavský-paviljongissa ja Letnán kartanossa ja nauti herkullinen ruoka-annos niissä sijaitsevissa ravintoloissa. Äläkä jätä väliin Letnán suurta olutpuutarhaa, joka on kesällä paikallisten ehdoton suosikki. Mikään ei voita tuopillista kylmää olutta lämpimänä kesäiltana paikalla, josta näkyy koko kaupunki!

Muut Prahan unohtumattomat helmet

Vojanovy sady – hiljainen puisto, jossa kasvaa magnolioita ja jossa asustaa kauniita riikinkukkoja
Riegrovy sady – puiston hyvin ylläpidetyt nurmikot suorastaan kutsuvat piknikille, jolla voit ihailla upeita näkymiä Prahan linnalle ja Malá Stranalle
Havlíčkovy sady (Grébovka) – Vinohradyn kaupunginosan viehättävin puisto, josta löytyy suihkulähde, lampi, Gröben villa, veistoksia ja vaikuttava tekoluola
Divoká Šárka – Prahan lentokentän lähellä oleva luonnonsuojelualue, jossa on korkeita kallioita, syviä rotkoja, kauniita metsiä ja niittyjä, joilla kuljeskelee vuohia ja lampaita
Wallensteinin puutarha (Valdštejnská zahrada) – iki-ihana puutarha sijaitsee Wallensteinin palatsin kupeessa, ja se on kuuluisa erityisesti vanhojen hienojen freskojen ansiosta; täälläkin asustaa riikinkukkoja
Fürstenberkin puutarha – yksi Malá Stranan romanttisimmista puutarhoista tarjoaa upeita näkymiä terassiensa yli, jotka seisovat muinaisen viinitarhan paikalla
Fransiskaanien puutarha – todellinen rauhan keidas Venceslauksen aukion modernin ja ruuhkaisen urbaaniympäristön keskellä